Sivut

tiistai 7. helmikuuta 2012

Nukkekoti

Kai ne tytöt tykkää leikkiä nukkekodilla? Tai ainakin edes jotkut ja toivotaan, että pieni neiti lukeutuu niihin ketkä tykkää.
Meille kotiutui minun vaarini rakentama nukkekoti, jolla olen itsekin lapsena leikkinyt. Nukkekoti oli alunperin rakennettu joko äidilleni tai tädilleni ja ikää alkaa vanhuksella olla jo kiitettävästi, sillä rakennusvuosi taitaa pyöriä jossain 60-70-luvulla.


Joskus on meikäläinen lapsena päättänyt maalata hieman sinisellä...

Hienosti on ikkuna- ja jalkalistat pienen pienillä nauloilla naputeltu paikoilleen. Jalkalistat sain ehjänä irti, ikkunalistat menevät uusiksi.
Itselläni on ollut myös Lundby-nukkekoti, mutta sellaista en oikeastaan meille haluaisi. Pitää tästä vanhuksesta vain nyt saada entrattua kaunis ja toimiva. Nukkekodin kalusteet tuottavat päänvaivaa, sillä tarjolla on joko kestäviä puurumiluksia tai heppoisia miniatyyrihuonekaluja. Tietenkin tee-se-itse-tyyppinä on haaveina myös tehdä mahdollisimman paljon itse. Ennen sisustamista täytyy kuitenkin nukkekotiin saada vähän ryhtiä, joten seinien väriä miettimään, hiomaan, maalaamaan, tapetoimaan... Onneksi kaikki on pienessä koossa niin jaksaa kipeänäkin hommia tehdä kun ei ole kauhean raskasta.

Ensimmäiseksi lähti katto lätkimään. Tokikin puolikas katosta tulee takaisin. Viilutettua kalustelevyä piti vähän liimailla sen ikävästi irvistäessä ja sitten oli kittauksen vuoro.

Hionnan jälkeen odotti pohjamaalaus.



Kiva oli mökkiä maalailla, joskin hommasta kovin uuvahti, mutta hyvää harjoitusta töihin paluulle :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti piristää aina :) Kiitos siis jos jätät merkin käynnistäsi :)