Sivut

tiistai 14. helmikuuta 2012

Unipesä

Ompelukone vähän surautteli neitosen sänkyä kivempaan kuosiin. Kätevästi peittyvät myös tapettiin piirretyt sotkut, siis anteeksi, neidin taiteet.

Sänky ennen
Sänkynä on ollut pinniksestä luopumisen jälkeen Sievä Sisusteen Unipuu-kerrossänky. Näin kolmioon on helppo majoittaa myös yövieraita, sekä itselläni tuo yläsänky toimii yövuorojen päivänukkumapaikkana. Toistaiseksi tikapuut on täytynyt poistaa käytöstä.

Sänky nyt
Aikalaillahan puu-invaasio tuo on, mutta kun sain nämä verhot ilmaiseksi Äiteeltä, niin mikäpäs siinä! Kolmesta täysmittaisesta verhosta tuli seinäverho, sänkyverho ja päiväpeitto. Harmittavasti kangas ei kuitenkaan riittänyt siihen, että seinäverhon kuviot olisi voinut kohdistaa.


Aiemmin tehtyihin lattiatyynyihin ompelin vetokahvat, jotta niitä on helpompi liikutella. Halpa ja nopea fixaus oli muovimaton vahaaminen. Heti tuli huoneeseen raikkaampi ilme. Nyt vain koko loppuasunnon lattiat kaipaavat samaa.

Samasta kankaasta tuli toivottu pehmuste myös toiseen pikkutuoliin, jotka siis jo aiemmin saivat uuden hennon-vaaleanpunaisen maalipinnan. Yllättävän iso urakka tai pikemminkin nyhräämisurakka oli tuo pehmusteen teko. Saa nähdä tuleeko toiseen tuoliin enää toisenmoista...

Sängyn ja seinän väliin jäi pienen pieni nurkkaus (55cm), mihin juuri ja juuri mahtui Ikean Ivar hyllykkö. Hyllykköön upotettiin pieni lastenpöytä. Hylly lakattiin valkolakalla ja pöytäosuus petsattiin tummalla pähkinällä.

 Pienelle tytölle pieni piirustus ja soittonurkkaus ;)

2 kommenttia:

  1. Oi, miten hieno tuunattu sänky!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Tämä on lapselle oikein mieluinen ja kunhan lapsi kasvaa isommaksi saa alasängystä kätevästi kavereiden kanssa kikattelusohvan kun siirtyy ylös nukkumaan <3 Mutta onneksi siihen on vielä aikaa!

      Poista

Kommentti piristää aina :) Kiitos siis jos jätät merkin käynnistäsi :)