Sivut

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Kirpputoreja

Viime aikoina on taas tullut ahkerasti vierailtua kirpputoreilla ja Jyväskylän seudulla niitä onkin roppakaupalla. Pelkästään Jyväskylään listaa Kirpputorihaku.com 28 kirpputoria, mikä on mielestäni aika paljon. Myös ympäryskunnissa on omat kirpparinsa ja kierrätyskeskuksensa.

Täältä löydät suoraan Jyväskylään listatut kirpputorit KLICK!

Itse olen lähiaikoina käynyt läpi SPR:n kirpparit Kirrissä ja Seppälässä. Varsinkin Seppälän myymälään oli tullut miellyttävää uusiutumista ja siisteyttä. Edelleenkin hintataso on mielestäni korkea, mutta kaipa siltikin tavarat tekevät kauppaansa.


Kirristä löysin jo omistamani sinisen lampun kaveriksi ruskean. Vielä yksi tällainen lamppu pitäisi löytää. Yhden jo bongasinkin, mutta 25 euron hinta karkoitti minut ostajaehdokkaista. Tuo on jo mielestäni liikaa, sillä eihän näistä varsinaisesti jää käyttöön kuin tuo metallikuuppa-osa.
Suunnitelmissa olisi maalata nämä tricoloriksi eli sininen, punainen ja keltainen ja ripustaa ryhmään keittiön pöydän päälle. Miestä värit vielä hieman arveluttaa, joten odotamme rauhassa.


Ehdottomia suosikkejani ovat Jyväskylän katulähetysseuran EkoCenter-kierrätyskeskukset. Kuten SPR:lläkin tavarat ovat lahjoitettuja, ne lajitellaan, tarkistetaan ja pistetään myyntiin. EkoCentereissä minua miellyttää erityisesti ihmisläheinen palvelu (vaikka se joskus voikin olla hieman omalaatuista), tavaroiden järkevä hinnoittelu ja siisteys. Onneksi nykyään kirpparit ovat aika siistejä, vaikka poikkeuksiakin tietysti löytyy.
 

EkoCenteristä nappasin matkaani valkoisen hyllyn ja tuolin yhteishintaan 7 euroa. Tokikin noista käytön jälki todellakin näkyy, mutta ovat täysin korjattavissa olevia pintavikoja. Ei olis SPR:ltä lähtenyt tähän hintaan!

EkoCenter Raksa
Hieno kierrätyskeskus rakentamiseen, myös huonekaluja ja nippeleitä & nappeleita :)

EkoCenter Kankitie & Harjunporras
 Kaikkea vaatteista huonekaluihin!

Jyväskylän Fidassa vierailin ensimmäistä kertaa. Valikoimassa oli paljon vaatteita, mutta löytyi sieltä paljon kivojakin juttuja. Hintataso suhteellisen järkevä, tosin täälläkin "retrosta" pyydettiin aika kovaa hintaa.

Fidasta löytyi kuitenkin aarre!






Oliskohan tää jotain 70-lukua?
Jokatapauksessa kissa- ja koiraleimasinta lukuunottamatta kaikki osat ehjiä ja tallessa. Osa leimasimista jopa käyttämättömiä. Hieman mietin, että olisko leimasimien kumi jo kovettunut pilalle, mutta näyttäisi olevan ehjää.

Fidasta matkaan lähti myös lamppu ala 2,50 euroa ja muutama palapeli neidille. Ei huono reissu ollenkaan!

Näistä lahjoituskirppareista vai kierrätyskeskuksista, vai mitä lie ovat, pidän erityisesti. Vaatteita näistä harvoin löytää, mutta tavaroiden etsimisen suhteen ovat oikeita aarrearkkuja.

Jyväskylässä on myös paljon itsemyyntikirpputoreja. Suosikkini on ehkäpä Kirpputori Silinteri vaikkakin lapsen kanssa tuolla on ehkä hieman vaikea asioida ahtaiden hyllyvälien vuoksi. Toisaalta juuri täältä olen tehnyt parhaimmat lastenvaatelöydöt ikinä ;)

Lastenvaatteita löytyy tietysti myös Vekaratorilta. Täällä olen myös itse ollut myymässä ja kaikki sujui mitä mainioimmin. Edullinen, siisti, valoisa, kesällä ilmastointi, lapsille rattaita ja yksilöity lähes ainoastaan lastenvaatteisiin / -tavaroihin.

Kirpparilla.fi taitaa olla uusin alueen kirpputori. Plussaa paikka saa siisteydestä ja avarista myyntipaikoista. Siinä ei pieni jonottaminen haittaa. Vaikuttaa olevan aika suosittu paikka, joten täällä luulisi myyntiä tulevan jos tavara ja hinta on ok. Tavaraa on laidasta laitaan.

Kirppis Löytölähde Palokassa oli oikea mummokirppis. Ehkä sotkuisin, haisevin ja muutenkin aivan kaaosmainen paikka. Tavarat läjissä siellä sun täällä, hinnoittelu epäselvää ja palvelua ei saanut.

Seppälän kirpputorimarket, voi sentään... tämä tuntui joskus olleen hyvä kirppari ja edelleen täällä käyn ja myös ostan. Myyjälle tuntuu olevan aika kallis paikka, sillä tavaran hinta vaikuttaa olevan korkeampi kuin muualla. Myyntipöydistä jopa puolet tuntuu olevan joko kirpparin omia tai jobbareitten pöytiä ja tätä mä inhoan!
Plussaa erityisen isoista tiloista.

Keljon kirpputori oli ihan kiva pieni kirppari. Aikalailla samanlainen kuin Wanha Veikko toisella puolella kaupunkia. Hieman vaan mietityttää kuinka nämä pysyy oikein pystyssä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti piristää aina :) Kiitos siis jos jätät merkin käynnistäsi :)