Sivut

maanantai 22. huhtikuuta 2013

iive vs. koirank*****

Aamulla viereen kömpi tulikuuma lapsi. Kuume laski kuitenkin Buranalla, joten vähäksi aikaa päästiin ulos.
Jatkoin eilistä urakkaani iive vs. koirankakka ja tumpit ja roskat ja lasinsirut. Talomme leikkipuistoalueen läpi kulkee kävelytie. En ymmärrä kuinka ihmiset eivät saa koiriaan olemaan kakkaamatta kahtakymmentä metriä! Ei meidän sesset tosiaankaan kakkaa luvattomille paikoille, varsinkin kun iso metsä on heti vieressä, ei ole tarvetta. No, sensijaan että olisin odottanut toista kuukautta kunnan kesätyöntekijöitä, ostin haravan ja haravoin kikkareet ja tumpit pois itse. Nyt ei tarvitse koko ajan miettiä missä lapsi kulkee.

 Mun ihana pinkki ihanuus!

Olen miettinyt tätä yleistä välinpitämättömyyttä ja ajattelin kokeilla saisinko jotain liikkeelle omilla teoilla. Viime vuonnahan laitoin kesäkukkia ulko-oven eteen. Ne saivat yllättävän hyvin olla vandaaleilta rauhassa. Tänä vuonna ajattelin tehdä jotain enemmän, jotain jos sen saisi tarttumaan vaikka muihinkin, edes muutamaan. Kun paikat eivät niin repsota vaan näyttävät, että niistä pidetään huolta, niin eläisivätkö ihmisetkin siistimmin?

Lintunen sai ensimmäiset pihaliidut. Juuri sopivaa ja rauhallista puuhaa pienelle kipeälle.


Messuilta ostettu Leppis.

Tämä tyttö se rakastaa kaikkea ihanuutta, vaaleanpunaista ja rimpsuista.


iive

6 kommenttia:

  1. Mä keräsin kaupungissa asuessani koirien kakkapussiin aina myös jonkun vieraan koiran jätökset :) Pitääkin käydä ostamassa pojille liidut, pihalla pari kalliota kaipaa taideteoksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sähän oot ollut ahkera :)
      Noi liidut on kyllä kivat. Meillä ei tuollaisia ole ennen ollutkaan.

      Poista
  2. Kyl on niiiin namunen toi neuletakki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman äiteetä tää olis jäänyt vaan haaveeksi. Onneksi itsellä on ihana äiti joka on taitava neuloja ja jaksaa neuloa isompiakin töitä. Itsellä neulomukset jää siihen max. pipo, villasukka-osastoon.

      Poista

Kommentti piristää aina :) Kiitos siis jos jätät merkin käynnistäsi :)